Minä olen Jennica Pierre ja tässä on mieheni Matt ja tyttäreni Emily.
Rakastan miestäni kyllä kovasti, mutta välillä on aika rankkaa kun on pieni lapsi ja meillä kummallakaan ei ole ammattia eikä työtä. Matt lopetti työnhaun jo ajat sitten kun se ei tuottanut tulosta. Ja minä, no koitan pitää talon jossakin kunnossa, koska Matt ei tee koskaan mitään!
Jokainen päivä tuntuu aika samalta, minä syötän Emilyn, tiskaan ja siivoan. Noh, Matt pelaa videopelejään ja käy kaupungilla.
Ei tässä mitään, me asumme pienessä omakotitalossa vuokralla, jossa on todella ahdasta koska meillä on vain yksi makuuhuone ja Emilyn tavarat vievät paljon tilaa. En ole myöskään ostanut uusia vaatteita, sitten Emilyn syntymän. Minulla on samat vaatteet kuin ylä-asteella!
Tässä sitä nyt ollaan.
-Laitatko sen telkkarin nyt pienemmälle? kysyn Matt:ilta, joka tuskin edes kuulee minua pelinsä keskeltä.
-Mitä sanoit?
-Sitä vaan, että SAMMUTA SE TOOSA! huudahdan erittäin vihaisena.
-Äh, kato nyt! Hävisin ku huusit.
-Mitä asiaa? Matt tiuskaisee.
Lasken miellesäni kymmeneen ja yritän olla räjähtämättä.
-Sitä vaan, että voisitko auttaa?
-Ai niin missä? Matt kysyy.
-No tässä talonhoidossa, Emilyn kasvattamisessa ja kaikessa! Sinne meni ne kymmenet, huusin kuiteskin.
-Katso nyt, sait Emilyn itkemään kun huusit. Matt puuskahti ja nousi laiskasti sohvalta.
Mulkaisin vihaisesti olkani ylitse Mattia ja kiiruhdin Emilyn luokse.
-No niin kultaseni, ei mitään hätää. Äiti tässä.
-Sinulla taitaakin olla jo nälkä vai mitä?
-Joo, joo! Emily vastaa.
-No niin, tuleppas isin syliin. Matt sanoo ja nostaa Emilyn syliinsä ruokailun jälkeen.
Väsyttää, Matt mietti Emily sylissään ja katseli kun Jessica hääräsi keittiössä. Hän oli niin kyllästynyt tähän kaikkeen. Tähän perhe-elämään, josta ei kerta kaikkiaa tullut mitään. Hän ei löytänyt töitä vaikka kuinka yritti.
Jessican kasvoillakaan ei näkynyt ikinä hymyntapaistakaan.
Unissaan Matt ja Jessica olivat enää lähellä toisiaan, Jessica mietti.
Seuraava aamu ei ollut yhtään sen parempi.
-Äh, taas minä täällä siivoan kun herraa ei kiinnosta mikään!
-Pyykin pesua minä sitten kyllä oikeasti inhoan.
-Huomenta pikkuneiti. Oletkin jo hereillä. Matt puheli Emilylle.
-Nytkö sinä vasta nousit! huudahdan kun Matt tulee Emilyn kanssa olohuoneeseen.
-Kyllä! Entä sitten?
-En jaksa kuunnella suunsoittoa heti aamusta. Matt valittaa.
-En minä soita suutani. Ajattelin vain, että minä olen ehtinyt jo siivota ja kaikkea!
Kiukku nousee päähäni ja näemmä myös Mattin koska hänen kasvonsa ovat aivan punaiset kiukusta.
-No, onhan se hienoa, mutta minulla on nyt vähän muutakin stressiä kun siivoamisen ajatteleminen! Matt huutaa.
-Tiedätkö sinä yhtään mikä homma tämän paikan kunnossa pidossa on kun kaikki vain sotkevat! huudan.
-Välillä minusta tuntuu, että elämäni suurin haaste on arjesta selviäminen kanssasi! Huudan.
Kadun sanojani samantien, mutta en jaksa pyytää anteeksi.
-Niinkö? Matt puuskahtaa.
-Olisko sitten parempi, että lähtisin kokonaan?! Matt huutaa.
En jaksa kuunnella, juoksen itku kurkussa makuuhuoneeseen.
Ärsyttää, en todellakaan voisi edes ajatuksissani selvitä tästä ilman Mattia.
Todella ilkeää, edes sanoa niin.
Mutta todellisuudessa pelkään sitä, joka päivä.- Sitä, että hän lähtee.
Ensimmäinen osa pulkassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida ja se ois ihan kivaa! :)