10. Tuttuja

 Aika kului nopeasti, pian Mika oli jo kolme vuotta ja Emily 16 ja  oli aika aloittaa ammatilliset opinnot.

 Emilyn huone oli lähes tyhjä hänen tavaroistaan. Seinät oli maalattu sinisiksi Mikaa varten. Emily oli pitkään kiukutellut asian johdosta, että aivan kuin häntä oltaisiin ajamassa kotoonta pois. Äiti oli vain sanonut, että tämä on aina hänen kotinsa, mutta nyt hän on lähtemässä opiskelemaan ja saa asuntolassa oman huoneen, joten on reilua, että Mikallakin on omahuone.

Olihan se tietysti niin Emily ajatteli pitäen Mikaa sylissään. Itsehän hän oli halunnut maatalousoppilaitokseen. Isä oli joutunut tekemään hirveästi töitä, että Emily pääsisi Sunset Valleyn eliittiin sisäoppilaitokseen opiskelemaan. Se oli erittäin kallis ja siellä pitäisi asua. Isä oli sanonut, että se oli todella kallis ja sitä Emily ei tulisi koskaan lopettamaan kesken.

Emily oli onnellinen, että saisi viimein taas oman huoneen. Sisäoppilaitoksessa oli asuminen kuulemma rentoa, että siellä luotettiin oppilaisiin ja valvojaa ei enää iltaisin ollut paikalla. Mutta opiskelu oli kuulemma rankkaa ja tiukkaa. Emily oli niin kauan toivonut pääsevänsä maanläheiseen kouluun. Isä oli sanonut, että huoneelta oli turha odottaa liikoja, koska ne jaettiin varallisuuden mukaan, joten Emilyn huone ei olisi kuulemma kummoinenkaan.

 -No niin Mika, siskolla tulee ikävä. En tule pitkään aikaan käymään kotona. Emily sopersi Mikalle, joka repi siskonsa hiuksia.

-No niin pikkuinen muista soittaa sitten usein. Äiti selitti itku kurkussa.

-Äiti en ole mikään pikkuinen enää! Emily huudahti.

-Olethan ja ota siellä nyt hyvänen aika sentään tuo myssy pois, ettei tarvitse hävetä! Äiti sanoi jämäkästi ja naurahti päälle.

-Äiti! Emily tiuskaisi.

-No niin, olet sitten nätisti ja teet kaikki läksyt! Isä läksytti ylpeänä isoa askelta ottavaa tytärtään.

-Isä, kiitos paljon tästä mahdollisuudesta, rakastan sinua tosi paljon! Emily hihkui.

-Ole hyvä vaan, minäkin sinua. Isä hymyili.
-Haluan, että saat kunnon koulutuksen ja pääset eteenpäin elämässäsi.
Isä vaikutti surulliselta, ehkä hän mietti, ettei ollut toteuttanut koskaan unelmiaan. Emily pohti.
Todellisuudessa Matt oli erittäin onnellinen, hän oli vain surullinen kun hänen esikoisensa muuttaisi jo nyt pois kauas kotoa. Olihan koulu samalla paikkakunnalla, mutta erittäin kaukana heidän kodistaa. Sunset Valley nyt sattui olemaan iso kaupunki. Ei nyt mikään Metro Bolitan, mutta iso maalaiskylä. Jossa peltoa riitti.

Jessica katsoi kun taksi haki hänen tyttärensä. Niin nopeasti se aika kului. Vasta äsken Emily oli ollut Mikan ikäinen ja heillä oli ollut kamalasti ongelmia Mattin kanssa. Niin ne asiat hoituvat kun rakastaa tarpeeksi ja jaksaa yrittää.

-Sinne se nyt meni. Matt sanoi surullisesti.

-Niin. Jessica huokaisi miehelleen. Kohta olisi Emilyn vuoro koetella vanhempien hyväksyntää pojissa niinkuin Matt ja Jessicakin olivat tehneet, surukseen vanhempiin ei oltu pidetty yhteyttä sen jälkeen. 

Emily ei ollut uskoa silmiään kun hän astui sisäoppilaitoksen pihalle. Tästäkö tallista hänen isänsä oli maksanut itsensä kipeäksi.

Huoneessaan Emily kohtasi myös järkytyksen, olihan se tietysti iso ja ihan kaunis. Mutta, että kellarissa. Talon alimmassa kerroksessa. Siellä oli aivan järkyttävän kylmä. Sänkykin oli hyvin vanhan näköinen.

 Tutustumis kierrokseltaan tullessaan Emily huomasi pihalla erittäin tutunnäköisen hahmon. Hän tunnistaisi tuon selän vaikka pilkkopimeässä. Vaikka se oli kasvanut paljon pituutta, vaikka se ei tuntunut yhtään tutulta. Mutta silti, hän tunnistaisi sen koska tahansa. Poika ei sanonut mitään Emilyn mennessä ohitse. Molemmat valtasi ahdistuksen tunne. Emilyn oli päästävä pois.
 Emily seisoi tallin edessä kauhusta jäykkänä. Hänen sydämmensä löi tuhatta ja sataa. Ei voi olla totta. Se oli Miki. Olen varma siitä. Emily ajatteli kauhistuneena. Mitä hän teki täällä? Miksei hän ollut ilmottanut tulostaan? Miksi minusta tuntuu tältä? Emily pohti. He eivät olleet pitäneet yhteyttä liki kolmeen vuoteen.
 Emily oli ollut oikeassa. Ensimmäisenä koulupäivänä se osottautui todeksi. Opettaja oli laittanut kaikki esittäytymään. Ja yllätys yllätys. Mikihän poika oli ollut. Emily ja Miki eivät suoneet katsettakaan toisiinsa.
Luokka oli pieni. Koulu oli kallis ja yksityinen ja sinne oli pääsykokeet. Emilyn luokalla ei ollut kuin Miki ja Elisa. Luokkia oli enemmänkin, mutta muita ei liiemmin näkynyt koska opiskelu oli hyvin tarkkaa ja lukujärestykset oli tehty huolella.
 Heti ensimmäisenä päivänä nuoret oli laitettu opiskelemaan heti oikein olan takaa. Emily joutui tekemään muistiinpanoja muiden seuratessa kirjasta, koska isällä ja äidillä ei ollut varaa ostaa kallista puutarhakirjaa asuntolan vuokran jälkeen. Kyllä hänelle oli kirjoja ostettu, mutta ne oli valikoitu tarkoin, mitkä olivat tärkeimpiä.

Emily nojasi kättään vasten. Hänen päätään särki ja häntä kiukutti. Miksei Miki luonut häneen mitään merkkejä siitä, että he olivat joskus tunteneet, olleet joskus parhaita ystäviä.
 Kaikkien tuntien jälkeen kun opettaja ja Elisa olivat jo liuenneet paikalta, Emily päätti toimia. Vain hän ja Miki olivat jäänneet tekemään läksyjä luokkaan.
 Emily asteli rohkein askelin Mikin pulpetin luokse ja päätti mennä pojan viereen istumaan.
 Mikin sydän hakkasi kovaa kun hän havahtui kuka hänen viereensä istahti. Hän ei olisi uskaltanut kääntää katsettaan pöydän kulmasta. Mitä hän edes sanoisi tuolle tytölle? Jota oli kuitenkin kaivannut kaikki nämä vuodet.

 -Hei. Emily sanoi sirolla äänellä ääni väristen.
-Hei, Miki vastasi takaisin sydämmen takoen kovasti hänen rintaa vastensa.
-Mikset kertonut, että olet tullut takaisin? Emily sopersi epätoivosena ja toivoi, ettei Miki huomaisi hänen epävarmuuttaan.
 -Ajattelin, ettei sinua hirveästi kiinnostaisi. Miki töksäytti.
-Eihän sinusta itsestäsi kuulunut mitään sen ensimmäisen puhelun jälkeen kun muutin. Miki jatkoi hieman katkeran kuuloisena.
 -Hmm, miksiköhän? Emily sanoi kiukkuisena.
-Sinä vaikutit siltä, ettei sinua voisi vähempää kiinnostaa mitä minulle kuului tai mitä täälläpäin tapahtui!

 Miki meni aivan sanattomaksi ja yritti sopertaa Emilylle jotain vastaukseksi, mutta Emily keskeytti sen:
-Anna olla! Minua ei itseasiassa kiinnosta, olet ilmeisesti aikonut olla tuntematta minua täällä, olethan itse sentään parempi kastisesta perheestä kuin minä!
Miki jäi haukkomaan henkeään paikalleen Emilyn jo marssiessa ulos.

Seuraava viikko kului koulussa ahertaessa. Miki ja Emily loivat vain välillä katseita toisilleen, mutta eivät puhuneet mitään. Miki oli ruvennut viettämään sitäpaitsi enemmän aikaa Elisan kanssa.

 Eräällä kasvitiedon tunnilla kun opettaja näytti esimerkkiä miten viinirypäleitten siemenet istutetaan, niin eikö Mikin ja Elisan pitänytkin istuttaa ne yhdessä.

 Emilyllä kihisi kiukku päässä. Turha koulu, tekisi mieli lähteä takaisin kotiin. Mutta en voisi tehdä sitä isälle. Kyllä minä kestän.

Kymmenes osa oli nyt tässä! Piakoin tulee toivottavasti jatkoa :)